Merikosken paluu – I. K. Inhan kuvat heräsivät eloon
Jokivarsien laulut -albumin Merikosken paluu -musiikkivideossa I. K. Inhan 1890-1899 kuvaamat maisemat ja ihmiset Oulujoella heräsivät henkiin Kari Mankisen / TOASTR :in tekoälykäsittelyssä.
Jokivarsien juttuja
Jokivarsien laulut on julkaistu, Vaarojen laulut -albumin aloittaman trilogian toinen osa
Jukka Takalo julkaisee kuuden vuoden tauon jälkeen uuden studioalbumin. Jokivarsien laulut jatkaa Vaarojen laulut -albumilla aloitettua matkaa vedenjakajien vaaroilta kohti merta, jonne päästäneen trilogian kolmannessa osassa. Joskus tulevaisuudessa.
Albumia seuraa kiertue.
Albumi julkaistaan fyysisesti ainakin CD:nä ja c-kasettina sekä kaikissa suoratoistopalveluissa
ja myös Spotifyssa.
Piia ja Johnny ulkona. Joilla, jokivarsilla suoratoistopalveluissa.
Piia ja Johnny on historian virroissa ja useissa eri aikakausissa tapahtuva syvänkeveä rakkaustarina. SInkku enteilee elokuun 30. päivä julkaistavaa Jokivarsien laulut -albumia.
Kuuntele täysillä!